On ihan OK sanoa asioita ääneen!

Mar 14, 2016

Eilen taas tein sen. Mietin pitkään uskallanko jälleen avata sanaisen arkkuni ja sanoa sanottavani. Mutta minkäs minä luonteelleni voin. Liian monta vuotta aikoinaan vaikenin joten nyt olen ottanut senkin edestä takaisin. Sinne se meni sosiaaliseen mediaan, omaan henkilökohtaiseen profiiliin, useiden päivien aikana pyörinyt ja mieltäkin vaivannut asia. Sydän jyskytti, kun mietin ihmisten reaktiota. "Onkohan tuolla kaikki ok? Mikähän sitä nyt vaivaa? Sekopää! Onpa surullinen tapaus!"

Mitäkö sitten sinne päivitin. No tässä se on sanasta sanaan:

"Totuus: Yksinyrittäjänä työskentelevän lapsettoman sinkkunaisen elämä = Ketään ei kiinnosta...
Tätäkään totuutta ei saisi sanoa ääneen täällä sosiaalisessa mediassa ellei ole julkisuudesta tuttu henkilö. Otan silti riskin ja sanon. Vuosien varrella olen alkanut ymmärtämään miltä yksinäisistä vanhuksista tuntuu, kun kukaan ei soita, käy tai ole muuten kiinnostunut... Sen saman voi joutua kokemaan jo tässä iässä."

Miksi moisen asian esille nostaminen? Olen huomannut, että sosiaalisessa mediassa kaikki on todella pintapuolista. Eikö sosiaalinen media ole juurikin sitä varten, että siellä jaetaan asioita? Käydään keskustelua. Sosialisoidaan! Muutenkin kuin jakamalla iloisia hetkiä? Elämään kun mahtuu hyvien hetkien lisäksi niitä huonoja.
Huonoista hetkistä saisi puhua vain aikakauslehtien sivuilla tai henkilökohtaisissa blogeissa. Julkisuudesta tutuilla ihmisillä on lähtökohtaisesti matalampi kynnys sanoa mikä ottaa päähän ja mikä ärsyttää. Heitä kuunnellaan. Epäkohtien sanominen on heille sallitumpaa kuin tavalliselle Maija Meikäläisellä. Miksi? Onko syy siinä, että moni kokee julkisuudessa esillä olevan ihmisen jotenkin "ei-tavalliseksi?" Tavallisia ihmisiä he kuitenkin ovat, siinä missä sinä ja minä. He vain sattuvat olemaan työnsä puolesta julkisuudessa.

Kun Heidi Suomi (41) kertoi Marja Hintikka Livessä miltä tuntuu olla lapseton ja parisuhteeton sai hän paljon huomiota iltapäivä- ja aikakauslehtien sivuilla. Hän kertoi julkisesti kuinka hän olisi halunnut oman perheen ja tuntevansa ajoittain yksinäisyyttä... "On maailman tylsintä tulla työpäivän jälkeen kotiin, rojahtaa sohvalle ja paijata kissoja. Että no niin, tässä me ollaan kolmestaan, kahden kissan kanssa asuva nainen sanoo."
Suomea ei tuomittu sanomisistaa vaan hän sai paljon positiivista palautetta. Hän oli ollut rohkea kertoessaan omasta elämäntilanteestaan ja läpikäydyistä kokemuksistaan. Ja siitä kuinka paljon on joutunut tekemään oman pääkoppansa kanssa työtä... "Olen joutunut tekemään tosi paljon työtä oman pääkoppani kanssa. Kun se ei ole oma valinta, siihen pitää sopeutua, ettei unelma perheestä toteudu. Pitää vain hyväksyä, eikä se ole helppoa."

Näitä samoja asioita olen itsekin viime vuosina käynyt monesti läpi. Kun parisuhteettoman ja lapsettoman ihmisen elämään lisätään vielä työn tekeminen yksinyrittäjänä on yksinäisyyden paketti valmis! Moni varmaan kuvittelee, että vellon yksinäisyydessä jatkuvasti, päivästä toiseen. Ei, sitä en tee. Yksinäisyys on tunnetila joka tulee ajoittain esille ja häipyy jälleen pois. Toki se on läsnä joka päivä, mutta ei yhtä voimakkaasti. Osaan minä nauttiakin elämästä!
Keväisin, kun parisuhteessa elävät ja perheelliset alkavat miettimään mitähän tekisivät tulevien pyhäpäivien ja lomien aikana, on minulle tuo aika kaikista raskainta. Mitähän minä tekisin yksin? Enää ei tarvitse stressata kesähäihin menemistä ilman avecia vaan nyt jännitetään milloin mistäkin tulevia perheenlisäysuutisia. Olen toki todella iloinen kaikkien heidän puolesta jotka ovat löytäneet elämänkumppanin rinnalleen ja saaneet lapsiakin. Myönnän kuitenkin, että tunnen monesti surua itseäni kohtaan "Miksi minä en saa kokea tuota elämänmuutosta?" Isoja asioita sitä joutuu välillä yksinään pohtimaan...

Sain eilen viestin ystävältä joka totesi "Sulla on rohkeita päivityksiä. Moni ei uskalla/kehtaa sanoa noita asioita/tunteita ääneen. Yksinäisyyttäkin pidetään jotenkin nolona..."
Yksinäisyys on edelleen suomessa asia jota hävetään ja joka on tabu. Jokainen voi kuitenkin miettiä miltä tuntuisi, jos kukaan ei soittaisi, kävisi tai olisi kiinnostunut sinusta millään tavalla. Miltä tuntuu tuntea olevansa unohdettu ja tarpeeton? Näitä tunteita kokee mm. moni vanhus sekä työtön ja jopa sinkkuihminen!


Kun perheellisillä elämän suurimmat asiat ovat kohdillaan (perhe, parisuhde), tuntuu heille olevan helppoa antaa neuvoja sinkuille ja kääntää asiat toisinpäin... "Tee jotakin asialle. Ajattele positiivisesti. Ei tämä perhe-elämäkään helppoa ole! Ajattele, sinulla on aikaa tehdä vaikka mitä, mutta minulla ei ole lainkaan omaa aikaa!" Ja tässä tulee se lause jota kaikista eniten inhoan "Älä ole niin kranttu!". Niin... oma vikahan tämä on. Mukamas! Ja minähän se tässä listoja unelmakumppanista olenkin laatinut. Ainoa vaatimus kun on aina ollut se, että kelpaisin tällaisena kuin olen ja että minua kohdellaan ihmisenä jolla on tunteet.
Mutta mitäpä jos käännetään asiat toisinpäin? Miltä tuntuisi, jos me sinkut sanoisimme perheellisille.. "Älä valita, itsepähän olet miehesi valinnut. Ainahan voit lähteä ja jättää. Turha valittaa univelasta, kun itsehän niitä lapsia halusit." Fakta on, että minulla ei ole tarvetta sanoa moisella tavalla kenellekään. Mutta miksi meitä sinkkuja ollaan niin helposti syyllistämässä "Oma vika!"

Siinä missä moni sanoo, että ei perhe-elämä ole autuaaksi tekevä asia, saati ole helppoa, niin yhtä lailla voin sanoa, ettei sinkkuelämäkään ole sitä. Toki sinkkuna on helpompi tulla ja mennä miten haluaa, mutta kääntöpuolena on se, ettei ketään juurikaan kiinnosta milloin tulet ja mihin menet. Kukaan ei ole kotona odottamassa eikä kaipaamassa, kun olet poissa. Sinkkuna sinulla ei ole keskustelukumppania lähellä jolle voisit sanoa mistä iloitset juuri sillä hetkellä tai mikä harmittaa. Monet asiat joutuu pyörittämään yksin päässään. Taloudellisen taakan joutuu myös kantamaan täysin yksin eikä asiat hoidu kuin vain itse hoitamalla ne. Joskus olisi mukava jakaa niitä asioita jonkun kanssa... Pidempään kuin vain hetken.
Kaiken tekeminen yksin ja vain itselle on toisinaan melko puuduttavaa... 

Ihmissuhteet eivät ole helppoja, mutta harva meistä haluaa viettää koko elämäänsä yksin. Helpomman niistä kuitenkin tekee, kun asioista puhutaan ääneen ja uskalletaan sanoa mikä mieltä painaa. Niin ja ne ristiriidat tulisi mielestäni selvittää niiden henkilöiden kesken joidenka kanssa niitä on, ei terapeutin tuolilla. Vaikeneminen ja paikalta poistuminen on aina helpompaa kuin asioiden ääneen sanominen. Monesti kuitenkin tuo vaikeneminen aiheuttaa lisää ongelmia ja satuttaa monia.

Katsoin eilen Arto Nybergin ohjelmaa, jossa yhtenä vieraana oli Ismo Alanko. Haastattelun ohella nähtiin tallenteita hänen uransa alkuvuosilta. Alangon 33 vuotta sitten lausumat lauseet, miehen ollessa 22 -vuotias, osuvat edelleen tähän päivään.

"Kaikki mitä elän, niin siitä teen musiikkia. Kerron sen kaikille... Se on toisaalta aika raastavaakin välillä, mutta toisaalta ehkä sitä jaksaa paljon paremmin monia asioita, kun ei ole mitään sellaista painolastia kannettavana vaan pystyy purkamaan kaiken."

"Ihmiset uhraa elämästään niin suuren osan ajastaan sellaisen puhtaan tiedon hankkimiseen, mistä ei välttämättä - aika suuresta osasta siitä - ole mitään käytännön hyötyä. Sellaisen teknisen tiedon hankkimiseen... Sitten ne ei jaksa nähdä enää vaivaa muihin asioihin, mitkä on kaikkein tärkeimpiä. Niin kuin ihmissuhteet ja sellaiset... Niihin pitäisi perehtyä ja miettiä niitä. Elää paljon enemmän niiden puolella! Ihmiset uhraa elämäänsä vähän sellaisille turhille asioille..."

Mitäpä jos eläisimme enemmän ihmissuhteiden puolella. Yhdessä toisillemme. Avoimesti ja rohkeasti!

xx,
Maija

3 comments:

  1. Hei,

    Luin ensimmäisen kerran blogiasi ja tykkäsin :) Kuvittelin, että tämän jutun alla olisi pitkä ketju mielipiteitä, mutta ei yhtään kommenttia! Vaikea asia varmaan... Aurinkoista kevättä toivottelee Minna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Minna!

      Kiva kun eksyit blogiin. Tänne tipahtelee päivityksiä säännöllisen epäsäännöllisesti :)
      Kommentointi blogeissa taitaa nykyisin olla melko harvinaista ellei kyseessä ole selkeästi tiettyyn aiheeseen keskittynyt blogi (sisustus, ruoka, terveys tms.) Jostain syystä maailma on mennyt myös siihen, että painetaan vain "tykkään" nappulaa sen sijaan, että kommunikoitaisiin.
      Kiva kun jätit kommenttia ja tervetuloa toistekin :)
      Lämmintä kevättä toivotellen,
      Maija

      Delete
  2. Jotenkin tähänkin asiaan kolahtaa se jonkun fiksun lausuma "Be kind, cause everyone you meet is fighting a battle you know nothing about." Hyvä, että aika ajoin joku rohkenee omia battlejaan kertoa. Eri ihmisillä on erilaiset kyvyt tajuta toisen tilanne ja oon ite törmännyt siihen, että jotkut vain laukoo totuuksiansa tulemaan pahaa tarkoittamatta mutta myös asiaa yhtään ajattelematta.

    ReplyDelete

Proudly designed by Mlekoshi playground