Ruusuiset omenapiiraat

Oct 8, 2015

Tiedättekö sen tunteen, kun mieli haluaa jotakin hyvää? Jotakin pientä ja herkullista. Jotakin syksyyn sopivaa. Minä tiedän!
Tiistaina muutaman tunnin pähkäilyn jälkeen päätin antaa mielelleni periksi ja palkita sen jollakin hyvällä. Mieli oli haaveillut jo pitkään omenapiirakasta johon keittiön pöydällä olevat omenat tuoksullaan yhtyivät. Omenapiirakkaa siis!
Iso pyöreä omenapiirakka tuntui jo liioittelulta. Mihin minä sen lopun piirakan laitan, kun olen mieleni ruokkinut yhdellä palalla suussa sulavaa piirasta? Pakastin on varattu ruualle, marjoille ja kasviksille - ei herkuille. Netin valtavaa reseptiarkistoa selatessa törmäsin ihastuttaviin pikkupiiraisiin. Pieniä, kauniita ja helppoja tehdä. Täydellisiä! Näitä piiraita voi tehdä vaikka vain kaksi. Minulle ja minulle tai minulle ja sinulle ;)


Ruusuiset omenapiiraat

Omenoita
Lehtitaikinalevyjä (pakaste)
Sitruuna / Sitruunamehua
Kanelia
(Sokeria)
Muffinivuokia tai muffinipelti

  • Ota haluamasi määrä lehtitaikinalevyjä sulamaan. Yhdestä levystä tulee kaksi piirasta.
  • Pese omena(t) huolellisesti. Kuori halutessasi. Halkaise ja poista siemenkota. Viipaloi omena(t) ohuiksi siivuiksi. Mikäli omistat mandoliinin, niin tähän hommaan se on kätevä, jos teet isomman määrä piiraita. Perinteinen veitsikin toki toimii.
  • Levitä omenasiivut leivinpaperoidun pellin tai leikkuulaudan päälle. Sivele siivut sitruunamehulla ja anna mehun pehmentää siivuja noin 10 minuuttia. Voit pehmentää siivut myös mikrossa. Purista puolikkaan sitruunan mehu kulhoon, laita omenasiivut joukkoon ja lämmitä mikroaaltouunissa noin 3 minuuttia. Pehmeät omenasiivut eivät lohkeile ja niitä on helpompi rullata.
  • Kauli sulanut lehtitaikinalevy ohueksi. Halkaise kahteen osaan pituussuunnassa. Ripottele päälle kanelia ja halutessasi sokeria. 
  • Levitä omenasiivut halkaistun taikinalevyn toiseen reunaan ja käännä levyn toinen reuna peitoksi omenoiden päälle. Rullaa keräksi. 
  • Laita ruusukkeeksi rullatut piiraat muffinivuokiin tai muffinipeltiin. 
  • Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.




Nam!


xx,
Maija

2 comments:

Proudly designed by Mlekoshi playground