Pala taivasta ja helvettiä...

Sep 5, 2015

Tänään vietetään Yrittäjän päivää. Päivää on vietetty jo vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän päivä sai alkunsa halusta antaa uskoa yrittäjille ja lisätä arvostusta yrittäjyyttä kohtaan 1990-luvun alkuvuosia koetelleen laman jälkeen.
   Wikipedia kertoo, että Suomen Yrittäjien mukaan yrittäjyys on Suomessa kasvussa. Yrittäjiä on yhteensä noin 260 000. Heistä noin 170 000 on yksinyrittäjiä. En löytänyt tietoa siitä mihin vuoteen nämä lukemat viittaavaat, mutta uskoisin lukemien pyörivän suunnilleen samoissa tänä päivänä. Naisyrittäjien osuus yrittäjistä on noin kolmannes. Suurin osa naisyrittäjistä työskentelee yksinyrittäjänä. Moni meistä on varmasti elämänsä aikana törmännyt moneen tällaiseen yrittäjään. Kauneus- ja hyvinvointialalla yksinyrittäjäyys on yleistä. Naisyrittäjiä on myös paljon luovilla aloilla kuten sisustussuunnittelijoina, toimittajina ja käsityöyrittäjinä. 

"Kun on palava halu toteuttaa unelmansa ja luoda uutta, yrittäjyys on varteenotettava vaihtoehto."

Wikipedia kertoo myös, että "Alle 35-vuotiaiden osuus yrittäjistä on pieni. Yksi selitys tälle on, ettei yrittäjäksi ole helppo ryhtyä ilman työelämässä saatua kokemusta ja ammattitaitoa. Yrittäjyys on sitä yleisempää, mitä alhaisempi koulutus henkilöllä on. Akateemisesti koulutettujen yrittäjyysaktiivisuus ei ole kovin korkea. Selityksenä tähän on nähty, että mm. kaupallisen ja teknisen alan korkeakoulutus tuottaa asiantuntijoita yritysten ja julkisyhteisöjen palvelukseen, ei niinkään yrittäjiksi." Wohoo... Täällä ollaan vähemmistön joukossa, ainakin vielä hetki ;) Valitettavasti me kaikki emme voi toimia korkeakoulututkinnon omaavina asiantuntijoina. Jonkun on myös tehtävä ne käytännön työt eikä vain pyöritellä lukuja ja laatia analyysejä. Työ tekijäänsä opettaa...
   On olemassa paljon aloja joissa toimiminen vaatii yrittäjyyttä. Kun itse aloitin yrittäjän elämän reilu kymmenen vuotta sitten, ei töitä vakituisena sisustustoimittaja ollut tarjolla. Olin yksi alan nuorimpia, vain 24-vuotias... Kun mielenkiinto ja into alaa kohtaan oli syntynyt, oli otettava riski ja tehtävä töitä freelancerina. Kokemusta alalta ei ollut takataskussa, mutta mistäpä sitä kokemusta saisi ellei tekemällä töitä alalla, tavalla tai toisella. Vuosien varrella huomasin, että ne muutamat avoimet paikat mitä lehtiin syntyivät, menivät toimituksessa työskentelevien ystäville. Niinhän ne valitettavan usein menee... Ensimmäiset vuodet yrittäjänä meni mukavasti. Toki tukea uutena tekijänä alalla olisin kaivannut, mutta freelancerina ja vakituiseen työyhteisöön kuulumattomana sitä ei juurikaan mistään saanut. Kaikki oli opeteltava ja selvitettävä itse.

Yrittäjyys on opettanut minulle vuosien varrella paljon ja olen myös oppinut itsestäni paljon. Olen saanut mahdollisuuden tutustua moniin erilaisiin ihmisiin ja päässyt kurkistamaan monen eri työyhteisön toimintaan. Nähnyt niitä hyviä ja huonoja puolia. Olen saanut mahdollisuuden käyttää oppimaani muiden auttamiseen työelämässä. Olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi päästessäni kurkistamaan monen suomalaisen turvasatamaan, pyhään paikkaan eli kotiin. Saanut aistia ja nähdä ripauksen siitä elämästä mitä kodit sisälleen kätkevät. Olen ajanut tuhansia kilometrejä pitkin Suomea ja ihaillut kotimaani moniulotteisuutta ja kauneutta, karuutta unohtamatta. Kohdannut ihmisten ystävällisyyden ja aitouden reissuillani. Olen saanut toteuttaa omaa osaamistani ja visiotani erilaisissa projekteissa luovien ihmisten parissa. Olen myös tutustunut toisiin yrittäjiin ja oppinut näkemään asioita pintaa syvemmältä. Olen istunut monessa eri tilaisuudessa ja tuotelanseerauksessa kuunnellen yritysten visioita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Olen haastatellut ihmisiä golfkentällä, kirjoittanut lukemattomia juttuja, lähettänyt tuhansia sähköposteja, ihaillut upeita kuvia, viihdyttänyt lapsia lastenvaatekuvauksissa, höyryttänyt ja silittänyt tuhansia vaatekappaleita ja satoja kodintekstiilejä, pukenut ja riisunut mallinukkeja satoja kertoja, asetellut tuotteita kuvattavaksi, palellut lokaatiokuvauksissa, kiertänyt kauppoja jalat rakoilla hankkien kuvausrekvisiittoja ja mallivaatteita, etsinyt kuvauslokaatioita sekä malleja, suunnitellut, askarrellut ja toteuttanut. Vaikka aina töiden parissa koetut hetket eivät välttämättä ole olleet niin ruusuisia, niin jokaisen toimeksiannon ja tehtävän olen hoitanut täydellä teholla parhaan lopputuloksen saamiseksi! Ja niistä jokaisesta tehdystä työstä voin olla ylpeä!

Valitettavasti yrittäjyyttä ei tässä maassa liiemmin arvosteta eikä yrittäjänä olemista pidetä arvokkaana työkokemuksena työmarkkinoilla. 

Yrittäjyydellä on siis kääntöpuolensa... Tästä olenkin jo aiemmin täällä blogissa kirjoittanut.
 
Valehtelisin, jos väittäisin etten vaihtaisi päivääkään pois yrittäjänä. Niitä päiviä kyllä riittää, uskokaa pois!
   On päiviä jolloin kropassa vellova stressi on purkautunut pahana olona läheisimmille ihmisille. Tuollaisina hetkinä usko omaan itseensä, tekemiseensä ja jopa olemassa olemiseensa on pohjalukemissa. Sitä tuntee olonsa pieneksi ja mitättömäksi, arvottomaksi surkimukseksi joka ei osaa yhtään mitään eikä kelpaa mihinkään. Sitä tuntee itsensä pieneksi kaarnalaivaksi, jota myrskyävä meri hyökyttää niin kauan kunnes aallot hiljalleen tyyntyvät. Myrskyn jälkeen on kenties poutaa. Ainakin itku ja tunteiden ulos päästäminen on helpottanut oloa. Ne tunteet ovat olleet niitä samoja tunteita joita moni on kertonut kokeneensa jäätyään työttömäksi. Meillä kaikilla, niin yrittäjillä kuin palkkatyössä olevillakin, on tarve kuulua johonkin, olla osa jotakin ja tuntea olevansa jollakin tavalla "tärkeä" ja tarpeellinen.
   On päiviä jolloin olen valmis lopettamaan koko yrittäjyyden ja ilmoittautumaan kortistoon. Antamaan periksi taistelussa, jonka käyn jokaisen saamani työkeikan vuoksi. Luovuttamaan. Ajat ovat tiukat ja kilpailu on kovaa. Ihmisiä irtisanotaan mikä tarkoittaa, että töitä ei riitä. Kun töitä ei riitä vakituisille työntekijöille, niin eihän niitä silloin tahdo olla meille freelancereina työskenteleville. Ainakaan kaikille meille. Osa tekee töitä kellon ympäri, kun taas toinen osa käyttää saman ajan etsien niitä. Työtä se työkeikkojen hankkiminenkin on ja vaativaa sellaista. Tasan ei siis mene nallekarkit. Kyse ei ole siitä etteikö pätevyyttä ja osaamista itse kullakin olisi. Tätä tosiasiaa yritän itselleni takoa päähän. Syy ei ole minussa eikä sinussa vaan maan taloustilanteessa, niin ja siinä kenet tuntee ja ketä ei tunne. Hyvin vähän se kuitenkin lohduttaa päivinä jolloin asumisesta, elämisestä ja yrittämisestä syntyneitä laskuja pitää maksaa.
   On päiviä jolloin mietin mistä kaikesta olen joutunut luopumaan yrittäjyyden vuoksi. Yrittäjänä olen luopunut perusturvastani. Työttömyysturvasta, mahdollisuudesta sairauslomaan, äitiyspäivärahasta (jos sellaiselle joskus on tarve) ja lomarahoista (en tosin ymmärrä miksi työnantajan pitäisi maksaa työntekijän lomasta). Talouteni ei ole turvattu säännöllisin kuukausituloin. Epävarmuus on jatkuvaa ja se mitä käteen jää on laitettava säästöön pahan päivän varalle. En ole viiteen vuoteen käynyt ulkomailla lomalla (Ruotsin risteilyä ja Tallinnaa ei lasketa). Ajan lähes 12 vuotta vanhalla autolla, joka vetelee viimeisiään. Työkavereita joiden kanssa voisin vaihtaa päivän kuulumiset, käydä kahvitauolla läpi polttavimmat puheenaiheet sekä keskustella töiden sujuvuudesta ja saada kannustusta, ei ole. Työyhteisön puute saakin monesti tuntemaan ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Sosiaalinen media ja siellä käynyt keskustelut muiden naisyrittäjien kesken eivät pysty korvaamaan sitä oikeaa kanssakäymistä ihmisten kanssa. Ja auta armias, jos sairastun juuri ennen sovittua työkeikkaa... Ei, sellaista tilannetta ei kannata edes miettiä! Tukea ja kannustusta yrittäjät eivät juurikaan saa vaan enemminkin lausahduksia "Miksi ryhdyit yrittäjäksi? Ainahan voit lopettaa!" Niinpä... niin yksinkertaistahan se on. Monesti tuntuu, että vain toinen yrittäjä voi ymmärtää ja arvostaa yrittäjää.

Pala yrittäjien elämää... Suosittelen lämpimästi!

Kuluneen kuukauden ajan blogissani on ollut hiljaistakin hiljaisempaa. Kulunut vuosi on ollut äärimmäisen raskas ja olen tosissani joutunut miettimään jatkoa yrittäjänä. Heinäkuussa monet yhteistyökumppanit olivat lomilla joten silloin minunkin oli pidettävä lomaa. Loma ei kuitenkaan ollut lomaa, sillä ei ollut päivääkään ettenkö olisi miettinyt miten voisin työllistää itseni paremmin. Miettinyt ja etsinyt uusia yhteistyökumppaneita, asiakkaita, juttukohteita jne. Yrittänyt jalostaa omaa luovuutta. Pohtinut uutta uraa... Kaikki tuo edellä mainittu ei vain aina ole näkyvää. Pää tekee työtä, jopa öisin.
   Vaikka stressitasoni laskivatkin heinäkuussa, johtuen yhdessä viettämistäni hetkistä läheisteni kanssa, kohosivat ne vauhdilla taas lähes entisiin lukemiin kalenterin kääntyessä elokuulle. Vuosi vuodelta syksyn saapuminen on alkanut tuntumaan raskaammalta eikä jatkuvat yt-ilmoitukset irtisanomisineen helpota oloa. YT=lisää työttömyyttä=lisää kilpailua työllistymisestä. Väsymys jatkuvaan yrittämiseen yksin on viemässä voimat. 

Luin muutama viikko sitten Olivia lehdestä henkilöhaastattelua Krista Kososesta. Haastattelussa hän kertoo kuinka on oppinut, että elämä on parempaa, kun päästää tunteet ulos. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä, olivatpa ne hyviä tai huonoja. Tässä asiassa en voisi olla Kristan kanssa yhtään enempää samaa mieltä! Krista kertoo lähipiirinsä koostuvan lähinnä näyttelijöistä jotka ovat suoria, avoimia ja herkkiä.
   "Voimme aina sanoa ääneen, jos vituttaa tai väsyttää. Ihmiselle ei tee hyvää, jos hän pitää tunteet sisällään. Haluan sanoa aina kaiken suoraan, eikä kukaan lähipiirissäni hätkähdä sitä. Sanon aina ohjaajallekin, että minulle puhuessa ei sitten tarvitse kierrellä."
   Valitettavasti "normaalissa" työelämässä ei katsota tunteenpurkauksia hyvällä. Epäkohdista ja asioiden toimimattomuudesta suunsa avaavaa ei katsota hyvällä vaan pidetään valittajana, vaikka suunsa avanneen pyrkimyksenä olisikin yhteinen hyvä. Tunteiden näyttämistä ei katsota hyvällä eikä töiden vähyydestä saisi ääneen puhua. Saati sitten työttömyydestä. Tämänkin blogikirjoituksen moni varmasti mieltää valituksena, vaikka tarkoituksenani on valaista hieman millaista yhden yksinyrittäjän elämä tällä alalla on. Mahdollista myös on, että tällä kirjoituksella teen vain hallaa itselleni sekä mahdolliselle työllistymiselleni. Tai sitten en. Minulla ei kuitenkaan ole mitään salattavaa. Ehkäpä tämä kirjoitus auttaa jotakin toista yrittäjää vertaistuen tavalla.

Nykypäivänä käytetään paljon sosiaalista mediaa, jossa monet asiat näyttävät helposti paljon ruusuisemmilta kuin ne ovatkaan. Tai niin ainakin annetaan ymmärtää. Huonojen hetkien esiin tuomisesta on tulossa somessa tabu (blogeissa sen sijaan elämää ruoditaan monin eri tavoin) ellei kyseessä ole koko maata koskettava asia kuten pakolaiset, liikenneonnettomuudet, tasa-arvo tms. Juuri tällä hetkellä sosiaalinen media pursuaa uutisia suomeen saapuvista pakolaisista. Heitä halutaan auttaa tavalla jos toisella. Ymmärrän toki tämän ja tärkeällä asiallahan tuossa ollaan. Saman auttamisen palon haluaisin kuitenkin myös nähdä oman maan kansalaisia kohtaan. Leipäjonot kasvavat, vanheneva väki saa osakseen välinpitämättömyyttä vanhainkodeissa kun resurssit eivät riitä, nuoret voivat pahoin, työttömyys lisääntyy ja tuloerot kansalaisten välillä kasvaa. Lähellä olevia asioita ei nähdä, tai ei haluta nähdä, samalla tavalla kuin niitä asioita jotka ovat kauempana omasta elämästä... (Okei, nyt mentiin jo hieman sivuraiteille, mutta ymmärsitte varmasti pointin).

Aina ei arki ole pelkkää hymyä. Ei kenenkään elämässä. Tekopirteys ja yltiöpositiivisuus saavat ainakin meikäläisen voimaan pahoin. Teennäisyys paistaa niistä läpi. Joskus on hyvä sanoa asiat ääneen eikä vaieta. Tunteita ei ole hyvä padota sillä muuten ne kasvavat vain suuremmiksi padoiksi kunnes vastassa on muuri jonka läpi eikä yli pääse. On siis ihan ok olla aito ja näyttää tunteet, niin hyvät kuin huonotkin!

Olisikohan sittenkin pitänyt opiskella näyttelijäksi ;)

Vielä toistaiseksi olen kuitenkin yrittäjä ja tänään kohotan lasillisen kuohuvaa itselleni. Saatanpa jopa hieman kehuakin itseäni kaikista näistä vuosista ja kokemuksista. Helppoa tämä ei ole ollut! En tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta ei tiedä kukaan muukaan...


Hyvää Yrittäjän päivää kaikki yrittäjät ja kippis!  


xx,
Maija

P.S. Seuraavasta postauksesta lupaan kevyemmän, vaikkapa salaatin muodossa. Hyvä ruoka, parempi mieli ;)

2 comments:

  1. Ymmärrän... Tai ainakin luulen ymmärtäväni. Isäni oli yrittäjä, veljeni on. Olen ollut töissä pienessä tuoreessa yrityksessä. Itsekin ollut puoliksi yrittäjä kunnes sairastuin. Ainakaan vakavasti ei kannata sairastua jos on yrittäjä. Tai ainakin kannattaa olla hyvät vakuutukset kaiken pahan varalta. Suomessa pieniä yrittäjiä ei tueta eikä kannusteta tarpeeksi. Nostan jokaiselle yrittäjälle hattua. Te työllistätte itsenne. Ja ehkä muutaman muunkin. Olet maljasi ansainnut :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aamen! Ja kiitos :)
      Pienyrittäjiä ei tosiaankaan tässä maassa tueta saati kannusteta. Ei tämä helppoa ole, mutta tätä tehdäänkin unelmasta ja intohimosta. Tosin siitä joutuu maksamaan kovan hinnan ja monesti miettimään onko tässä mitään järkeä, varsinkin nyt kun koko maan talous on mitä on...
      Malja tuli nostettua ja hyvillä mielin myös tyhjennettyä :)

      Delete

Proudly designed by Mlekoshi playground