Elämää ja sinkkuelämää...

Aug 4, 2015

Vietin juuri kuukauden yhdessä vanhempieni, siskoni sekä kahden siskontyttöni kanssa. Siskoni saapui Etelä-Suomeen kesälomaa viettävien tyttöjensä kera. Tytöt saivat viettää aikaa mummon, papan sekä tätinsä eli minun kanssani päivisin, äidin tehdessä etätöitä. Vanhempi siskontyttöni, joka aloittaa koulun ensi viikolla, vietti kaikki yöt omasta tahdostaan luonani. Tädin vieressä on kuulemma hyvä nukkua! Kuukausi kului vauhdilla, oikeastaan aivan liian kovalla vauhdilla... Viimeisimpinä päivinä yhteisen loman loppuminen alkoi jo näkyä, niin isoissa kuin pienemmissäkin, tavalla jos toisella. Ei suinkaan sen vuoksi, että yhdessä oleminen olisi ollut tuskaa vaan tulevan ikävän vuoksi. Seitsemänvuotias itki useampana iltana ja harmitteli pitkää välimatkaamme. Kavereita oli jo hieman ikävä, mutta mummon, papan ja tädin seuraakin tulisi ikävä. Pitkän välimatkan vuoksi näkeminen ei onnistu spontaanisti "iltapäiväkahvilla".

Suku on pahin ja vaikeneminen on kultaa. Höpöhöpö sanon minä! Puhuminen kannattaa aina ja kyllä sitä sukuakin kannattaa arvostaa. Vaikka sukuaan ei voi valita samalla tapaa kuin ystäviään, pysyy suku monesti elämässä tiiviimmin kuin ystävät. Eri elämänvaiheiden myötä ystäviä tulee ja menee, mutta suku pysyy mukana kaikissa vaiheissa. Niin hyvissä kuin huonoissakin. Parhaassa tapauksessa suku rikastuttaa elämää ja tuo siihen kerroksellisuutta. Pienet oppivat isoilta ja isot pieniltä. On ihanaa seurata vierestä kuinka omat vanhemmat touhuavat lastenlasten kanssa. Ja on yhtä ihanaa huomata, kuinka lapset nauttivat isovanhempien seurasta. Aina ei elämä sukulaisten kanssa ole ruusuilla tanssimista. Riitoja ja erimielisyyksiä tulee, mutta itse olen sitä mieltä, että puhumalla asiat ratkeavat. Joskus on myös syytä katsoa peiliin kahnauksien keskellä, sillä metsä vastaa usein niin kuin sille huudetaan. Isossa porukassa ei voi myöskään ajatella vain itseään vaan toiset pitää ottaa huomioon. Puhuminen on siis välttämätöntä ellei ajatustenluku kuulu osaamiskategoriaan! Jos minulla olisi omia lapsia, en haluaisi aikuisten ja sukupolvien välisten erimielisyyksien olla esteenä sukulaisten tapaamiselle ja yhteisen ajan vietolle.

Näiden kuluneiden viikkojen aikana huomasin kuinka paljon meillä aikuisilla onkaan opittavana lapsilta. Läsnäolo aikuisilla on nykyisin mitä on... Lasten leikkiä seuratessa huomaa räpläävänsä älypuhelinta - instagram, facebook, sähköposti, uutisotsikot jne. tulee tarkistettua siinä sivussa. Vieressä lapsi hokee "kato, kato, näitsä mitä mä tein?" Joo-o... näin, tosin vain toisella silmällä. Myönnän itsekin syyllistyväni tähän. Jostain syystä barbieleikit eivät tunnu enää samalta kuin yli 20 vuotta sitten. Mutta tarvitseeko niiden edes tuntua?
Lapsen työ on leikki, mutta aikuisella leikkimiset ovat vaihtuneet työhön. Jos palkkatyöt eivät pyöri mielessä, niin sitten siellä pyörii kotityöt jotka odottavat tekijäänsä. Tosiasia on kuitenkin se, että rahalla ei voi ostaa onnea ja aitoutta eikä tekemättömät kotiaskareet ole automaattisesti huonon vanhemman merkki. Lapset kasvavat hurjaa vauhtia eikä yhteisiä hetkiä saa takaisin. Pitäisikin siis osata nauttia niistä yhteisistä hetkistä enemmän, elää hetkessä ja läsnä! Sitä lapsetkin toivovat.


Kuluneen kuukauden aikana en tehnyt juurikaan omia juttuja vaan keskityin nauttimaan hetkistä rakkaitteni kanssa. Nautin jokaisesta hetkestä valtavasti. Tiivis yhdessäolo läheisten kanssa teki ihmeitä yksinäistä arkea viettävälle. Huomasin kuinka stressitasot laskivat enkä miettinyt työasioita jatkuvasti. Ymmärsin myös, että sisäinen paha oloni johtuu pitkälti yksinäisyydestäni. Kuusihenkisen perheen kasvattina ja kaksoseksi syntyneenä huomaan kaipaavani rakkautta, läheisyyttä ja perhettä ympärilleni enemmän kuin mitään muuta. Vaikka yksin voikin nauttia elämästä tuo yhdessäoleminen ja varsinkin lasten kanssa touhuaminen enemmän sisältöä ja kerroksellisuutta elämään. Huomenet ja hyvän yön toivotuksetkin tuntuvat paremmilta, kun niihin saa vastakaikua. Vaikka olenkin vielä "nuori", ymmärrän miltä ikääntyneistä ja yksinelävistä vanhuksista tuntuu, kun perhe on kadonnut ympäriltä. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin... Moni perheellinen ei välttämättä enää muista miltä yksineläminen tuntuu ja miltä kotiinpaluu tyhjään kotiin tuntuu, kun elämä ympäriltä katoaa. Moni perheellinen kaipaa hetkiä yksin, mutta harva kuitenkaan osaa nauttia niistä yksinäisistä hetkistä sitten kun niiden aika koittaa. Muutama tunti tuntuu varmasti luksukselta tai parikin päivää, mutta kun päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukauksiksi, niin luksus on jo kaukana... Ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika eivät aina korvaa perhettä. 


Moni saattaa miettiä, että sinkkuelämä on yhtä juhlaa. Todellisuudessa se on kaukana siitä. Juhlahetkiä toki löytyy, mutta ei elämä pyöri shoppailun, shampanjan, yökerhokierrosten ja yhden yön juttujen ympärillä enää yli kolmekymppisenä. Tässä iässä alkaa jo muut asiat tuomaan enemmän painoarvoa elämään ellei ole jo tuonut. Kaveripiiri pienenee, kun sinkku jää monesti perheellisten jutuista sivuun. Tapaamiset sovitaan monesti toisten vanhempien kanssa jolloin omalle lapselle löytyy seuraa ja viihdykettä kahvihetken ajaksi ja vertaistukea pikkulapsiaikaan löytyy. Kun sinkku pystyy sopimaan tapaamiset spontaanisti seuraavalle päivälle tai jopa muutaman tunnin päähän, on monesti perheellisten kalenterit buukattu täyteen viikoksi eteenpäin. Elämäntilanteet muuttuvat. Sinkuillakin se biologinen kello raksuttaa eikä sen etenemistä pysty pysäyttämään. On vain hyväksyttävä, että omaa perhettä ei välttämättä tule siinä mittakaavassa kuin ehkä joskus mietti. Perheenperustaminen ei ole helppoa yksin mikäli haluaa lapsilleen myös toisen vanhemman. Eikä parisuhdettakaan hankita noin vain... Kemioilla on siinäkin oma merkitys.
Jostain syystä tässä iässä oleva ei ole enää kovinkaan kuumaa valuuttaa sinkkumarkkinoilla. Liekö perheen perustaminen tuntuu ahdistavan monia miehiä ja ikuinen vapaus tuntuu houkuttelevammalta. Mutta tarvitseeko sitä vapautta menettää kokonaan parisuhteessa? Ei! Omasta elämästään ei tarvitse luopua toisen vuoksi. Harrastuksistaan ja haaveistaan on pidettävä kiinni. Toki parisuhde tuo tullessaan vastuuta. On otettava myös toisen toiveet huomioon eikä tehtävä asioita vain ja ainoastaan oman pään mukaan. On epäoikeudenmukaista tulla ja mennä oman tahdon mukaan, huomioimatta toisen tarpeita. Arki on jaettava eikä sysättävä vain toisen harteille. Näin sinkkuna on sanottava, että kyllä se arjen jakaminen toisen ihmisen kanssa on paljon kivempaa kuin arki yksin! Niin nuorena kuin vanhanakin. Jokainen meistä haluaa olla tärkeä ja kaivattu, jollekin jotakin enemmän kuin vain ystävä. Ehkä vielä jonakin päivänä saan jakaa jokapäiväisen arjen jonkun kanssa enemmän kuin ystävänä.




Arvostakaa toisianne ja nauttikaa yhteisistä hetkistänne. Viettäkää aikaa yhdessä, sen sijaan että teette kaiken yksin. Puhukaa toisillenne vaikenemisen sijaan. Aikaa ei voi pysäyttää eikä sitä voi kääntää taaksepäin. Elämä on enemmän yhdessä!

xx,
Maija

4 comments:

  1. Tinderiin? Kyllä sieltä löytyy ihmisiä jotka haluaa muutakin kun yhden illan juttuja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tinder on kokeiltu eikä ollut mun juttu... Jotenkin liian pinnallista touhua mun mieleen. Yhdestä tai kahdesta kuvasta sekä muutamasta rivistä tekstiä ei oikein saa sen suurempaa käsitystä toisesta ihmisestä. Vaikka toki ihmisen ulkonäöllä on merkitystä ensivaikutelmaan, on livenä näkeminen ihan eri asia kuin kuva katsominen.

      Delete
  2. Sisin on tärkein. Luulen kun löydät sen oikean niin noi pienet "kauneusvirheet" eivät haittaa yhtään mitään. Kukaan ei ole täydellinen. Ja ole onnellinen. Sinä olet terve. En halua vähätellä ongelmaasi, mutta totuus on ettei tosiaan kukaan ole täydellinen / me ei olla ikänä tyytyväisiä itseemme. Olet kaunis, hoikka, terve... oman elämäsi herra. Se oikea löytyy vielä ja kaikki järjestyy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Kukaan ei tosiaankaan ole täydellinen ja meillä kaikilla on omat murheemme. Sisin on tärkein...

      Delete

Proudly designed by Mlekoshi playground