Hauskaa Vappua!

Apr 30, 2015

Vappu - se on täällä taas... Tänä vuonna oma vappufiilis on hieman hakusessa, mutta ehkä se sieltä vielä tulee. Tykötarpeet vappua varten on kuitenkin hankittu. Itse asiassa ne on hankittu jo yli 25 vuotta sitten. Mitäpä sitä uutta hankkimaan yhden päivän takia ;) Nostalgiatrippi lapsuuden vappuihin oli taattu, kun avasin vanhempieni luona pahvilaatikon jonka kätköistä löytyi hassuja naamareita, ilmapalloja, serpentiiniä sekä muutama peruukki... Löytyipä äitini säästämänä myös vanha vappuhuiskani. Oi, niitä aikoja...
Yksi vappuun kuuluva asia on kuitenkin hankittu uutena, nimittäin vappupallo. Vuosien saatossa on perinteeksi muodostunut vappupallon hankkiminen Lions Clubin järjestämästä kevättempauksesta. Leijonan tyttärenä olen aikoinaan ollut muutamina vuosina mukana tempauksessa pitämässä ongintaa. Ajat ovat muuttuneet ja onginta jäänyt. Palloperinne on kuitenkin pysynyt! Reilu viikko sitten huusholliini kotiutui pieni vihreä mies, joka on odotellut vappua leijaillen olohuoneen katonrajassa.
Aikaisempien vuosien vappuherkkuja ei sentään ole säästetty. Perinteitä ei ole vappuruokien tai -herkkujen suhteen, joten jokainen vuosi menee omalla tyylillään tai pikemminkin maullaan. Koekeittiön emännällä on sormet syyhynneet kokeilla jotain uutta. Siitähän se ajatus sitten lähti...


Munkit kuuluvat vappuun, mutta itse tehtynä niissä on melkoinen homma. Kokeiltu on, vuosia sitten. Tällä kertaa ajattelin kokeilla jotain hieman helpompaa ja hieman vähärasvaisempaa. Ja jotain mikä ei vaadi öljyn kanssa läträämistä.
Vanhempien sekatavarakaupan kätköistä löytyi vuosia sitten ostettu donitsivuoka. Sinne se on jäänyt iskemättömänä hyllyyn odottamaan päivää, jolloin joku innostuisi tekemään donitseja. No, tänään tuli se päivä...
Homer Simpsonin äänenpainolla sanottuna - Mmmmm, donuts! Nämä kuohkeat pikkuherkut valmistuu hetkessä ja helposti. Öljyä ei tarvita paistamiseen sillä donitsit paistuu uunissa. Donitsit voi myös pakastaa siinä missä pullatkin, mikäli innostuu tekemään isomman satsin. Koristele pakastimeen menevät donitsit vasta ennen tarjoilua.


Uunidonitsit

Ohjeesta tulee yksi pellillinen donitseja (12 kpl)

2 ½ dl  vehnäjauhoja
1 dl  sokeria
1 tl  ruokasoodaa
ripaus suolaa
1 tl  vaniljasokeria
1 tl  kardemummaa jauhettuna
1 dl  piimää
1  kananmuna
50 g  sulatettua voita

Koristeluun:
Kanelisokeria

  • Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. 
  • Sulata voi ja anna jäähtyä. 
  • Sekoita kananmuna, piimä ja voi keskenään omassa kulhossa. 
  • Lisää muna-piimä-voiseos vähitellen jauhoihin ja sekoita taikina tasaiseksi. 
  • Voitele pelti voilla. Mikäli käytät silikonivuokaa, ei sitä tarvitse voidella.
  • Laita taikina pursotuspussiin (pakastepussi toimii myös vallan hyvin) ja leikkaa pussin kulma auki. Pursota taikinaa donitsivuokiin, noin puoleen väliin asti.
  • Paista 220 °C noin 6 minuuttia. Donitsit paistuvat nopeasti, joten kannattaa olla tarkkana paistamisen kanssa.
  • Kaada kanelisokeria lautaselle ja kierittele juuri uunista tulleet donitsit sokerissa.

Herkullisia hetkiä!

-Maija

2 comments:

  1. Onpas todella kaunis, kesäinen pullo!! Mukavaa vappua!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pullo on siskoni viime kesänä tuoma tuliainen Riikasta. En ole raaskinut avata sitä, kun on niin kaunis :)

      Delete

Proudly designed by Mlekoshi playground