Lunta, takkatulta ja tietoista läsnäoloa...

Feb 5, 2015

Vatsataudilta säästyttiin ja kylpyläreissustakin on selvitty. Päivät ovat menneet omalla painollaan ilman suuria suunnitelmia. Hyvä niin! Hetkessä eläminen tuntuu hyvältä. Se kuormittaa ajatusmaailmaa vähemmän ja pitää stressitasot matalampina, kuin jatkuva tulevien asioiden pohtiminen. Myönnän, minulla on tapana miettiä ja stressata tulevia asioita ennakkoon, vaikka tiedän ettei se hyödytä. Tulevaa, kun ei voi ennustaa...

Tällä viikolla on tullut nautittua lumisista maisemista ja ympärillä olevasta rauhasta. Lunta on satanut täällä Vuokatissa joka päivä lisää, jo olemassa olleen päälle. Puhtaanvalkoisella lumella kuorrutetuissa maisemissa silmä ja mieli lepää! Vuokatti on kuin pieni lintukoto, jossa rauha vallitsee ympärillä... Ainakin pääkaupunkiseutulaisen mielestä. Täällä kiire ja jatkuva suorittaminen on karistettu pois. Täällä on hyvä olla! Jopa niin hyvä, että välillä huomaan miettiväni millaistakohan olisi asua täällä vaikkapa puolet vuodesta, jos se vain olisi mahdollista.


Kun yrittäjänä työt ovat mielessä 24/7, niin täällä Vuokatissa olen pystynyt irrottautumaan työstä melko hyvin. Pakko kuitenkin myöntää, että työasiat ovat hiipineet mieleen välillä ja työjuttuja on tullut tehtyä. Koneen ääressä ei kuitenkaan tule istuttua samaan tahtiin kuin kotioloissa. 

Eilen oli aika lähteä nollaamaan ajatukset, vetää monot jalkaan ja iskeä ne kiinni suksiin. Luonto on yksi parhaimmista paikoista saada mieli rentoutumaan ja ajatukset vapaaksi ylimääräisistä asioista. Upean luonnon keskellä, vaihtelevassa maastossa ja hyvin hoidetuilla laduilla tuli lykittyä 6 kilometriä perinteiseen tyyliin, hiihtoseurana oma sisko. Pystyssä pysyttiin molemmat ja hiki tuli. Ihan mahtavaa! Tänään tunteekin hiihtäneensä ;)




-Maija

No comments:

Post a Comment

Proudly designed by Mlekoshi playground