Uutta vanhan tilalle...

Nov 5, 2014

Vanhempieni talossa, minun lapsuudenkodissani, on vuosien pohdinnan jälkeen alkanut remontti. Viimeksi sitä onkin tehty 1980- ja 90-luvulla. Sanoisinko, että jo oli aikakin! Minäkin olen päässyt osalliseksi tuota remonttia, aloittamalla koko homman talon pukuhuoneesta. Yhdestä pienestä huoneesta ja sen pintojen maalaamisesta lähti liikkeelle melkoinen lumipalloefekti... Pakko kuitenkin sanoa, että pintojen päivittäminen, jo pelkällä maalilla, tekee ihmeitä!

Projektia jatkamaan on palkattu ammattitaitoinen maalari. Ei sillä, että minun maalausjälkeni olisi ollut huono, vaan siksi, että maalattavaa pintaa on aika lailla. Katot, seinät sekä ovet maalataan ja lattiaakin fiksaillaan. Ei siis ihan pientä pintaremonttia ;) On muuten melkoinen ero, kun lattia ja katto eivät ole enää samansävyisiä! Domino keksi -efekti katoaa valoisuuden ja avaruuden tieltä.
Ei siis tullut minusta maalaria, mutta aputyttönä voin kyllä hääriä. En nimittäin tunnusta omaavani peukaloa, joka on ihan keskellä kämmentä. Työkalut pysyy käsissä ja remppahommissa jos missä, näkee omien kättensä jäljen. Tuo aika kivaa vastapainoa koneen ääressä istuskelulle. Toki otan roolin sisustuskonsulttinakin mielelläni vastaan!

Olen myös viime viikkoina treenannut huonekalumyyjän hommia. Vanhempieni puolesta olen laittanut heidän huonekalujaan myyntiin, sillä remontin myötä uusitaan myös sisustusta. Tulostakin on tullut, itkujen kera. Hassua miten tunteet ottavat vallan, kun itselle tärkeä ympäristö muuttuu...

Sain eilen puhelinsoiton, jossa tiedusteltiin oliko nettikirpputorille laittamani sohvaryhmä vielä vapaana. "Onhan se", ilmoitin kysyjälle reippaalla äänellä. Soittaja sanoi ostavansa kalusteet ja hakevansa ne tänään. Puhelun aikana mielen täytti huojennus. Hyvässä kunnossa olevat huonekalut saavat uuden kodin. Puhelun päätyttyä pääsi itku...

"Se on vain huonekalu!" mietin istuessani sohvalla, jonka juuri olin myynyt. Ei, se ei ole "vain" huonekalu. Se on syli, jossa on istuttu yksin tai yhdessä, ja käyty monet keskustelut - jaettu mielipiteet ja kerrottu erimielisyydet, käyty läpi kuulumiset ja päivän polttavat puheenaiheet, naurettu ja välillä surtu. Sen syleilyyn on käperrytty - nautittu hetkistä television ääressä tai hyvän kirjan parissa, sairastettu, levätty ja joskus myös itketty mielipahat ja sydänsurut pois. Siitä on pidetty hyvää huolta. Sitä on arvostettu ja kohdeltu hyvin, mutta välillä sitä on myös vihattu ja inhottu. Se ei siis ole "vain" huonekalu... Se on ollut osa elämää! Yllättävän paljon huonekaluihin mahtuukin muistojen ja tunnetilojen kirjoa.

Nyt oli kuitenkin aika päästää irti tuosta yhdestä elämän osasta ja antaa tilaa uudelle. Joku on joutunut luopumaan jo aiemmin, minä vasta nyt. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on yhä edelleen olemassa tuo lapsuudenkoti. Tuttu ja turvallinen paikka, josta löytyy minun juureni. Paikka, jossa olen kasvanut lapsesta aikuiseksi ja jossa voin edelleen käydä. 


Jostain on välillä luovuttava, jotta jokin uusi saisi tilaa. Olen iloinen ja onnellinen siitä, että vanhempani tekevät viimeinkin jotain pelkästään itseänsä varten. Vanhempani ovat muutoksen ansainneet. Muistot pysyvät eikä niitä kukaan voi ottaa pois! Huonekaluesitteet käteen ja uutta ilmettä miettimään... Veikkaanpa, että tulen käymään yhdessä jos toisessa huonekaluliikkeessä lähiviikkojen aikana, ihan vain konsultin roolissa ;)


-Maija

No comments:

Post a Comment

Proudly designed by Mlekoshi playground