Ensimmäinen askel kohti joulua...

Nov 19, 2014

Joko joulukoristeet on kaivettu esille, piparit leivottu ja glögit juotu? Jos ei, niin ei hätää... Vielä ehtii! Viisi viikkoa on aikaa, kunnes oveen koputetaan ja kuuluu kysymys "Onkos täällä kilttejä lapsia?" ;)
Kiirettä ei siis ole, mutta kukaan ei kiellä aloittamasta kodin pukemista jouluun jo nyt tai aiemmin. Itse kaivelin viime viikonloppuna askarteluvälineet kaapista ja päätin tehdä jotain jouluun(kin) sopivaa.


Kuusipuut valmistui melko vähäisellä vaivalla. Kaikki tarvittava löytyy kuvasta...


Kävin aiemmin syksyllä askarteluliikkeessä josta löysin ohutta puuviilua. Sitä pyöritellessä sain idean kuusista. Yhdestä palasta saa tehtyä yhden isomman kuusen tai kolme pientä kuusta. Koska olin vasta ensimmäistä kertaa tekemisissä kyseisen materiaalin kanssa, päätin aloittaa pienemmistä kuusista.

Yksi kuusi valmistuu kahdesta kolmion muotoisesta palasta. Voit itse päättää haluatko kapeamman vai leveämmän puun. Ohuen viilun kanssa on oltava varovainen sitä leikatessa, sillä se murtuu helposti. Puun voi myös tehdä paksummasta paperista tai kartongista. Veitsi/askarteluveitsi sekä pienet terävät sakset toimii hommassa parhaiten. Fiskarsilta löytyy A4 kokoinen muovinen leikkuualusta, jonka päällä askarteluveistä voi käyttää turvallisesti. Alustan toinen puoli on sileä ja kova, toinen puoli hieman karkea ja joustava, joka palautuu entiselleen veitsen viiltäessä sen pintaa. 
Kun viilusta on leikattu kaksi samankokoista kolmiota, leikataan molempiin paloihin keskelle pystysuuntaisesti kapea lovi, joka ulottuu palan puoleenväliin asti. Toiseen palaan lovi leikataan kuusen "alaoksien" puolelta ja toiseen kuusen "latvan" kohdasta. Kun molempiin paloihin on leikattu lovet, on palat yhdistettävissä toisiinsa. Valmista tuli! Joulupuu on rakennettu... Voit halutessasi koristella puut esim. washiteipillä tai askartelumaalilla. Itse pidän puista tällaisenaan, ajatuksella Less is More :)

-Maija

2 comments:

  1. Onpas kauniit ja tyylikkäät! Judt ostin saman tyyppiset puukuuset (mustana) kodin ykkösestä, mutta itse tehty on tietysti aina eri juttu :) Todella hienot!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :)
      Hassuintahan tuossa askartelemisessa on, että se tulee usein kalliimmaksi kuin kauppojen valmiit tuottet. Mutta itse tehty on aina itse tehty... :)

      Delete

Proudly designed by Mlekoshi playground